sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Sitten viimeviikon on rakennusten paikkoja ja muuta louhintaan tarvittavaa informaatiota pyritty merkitsemään rakennuspaikalle: rakennusten ääriviivat työvaroineen, kanaalit LVIS:lle, louhintakorot, korkopukki. Sade vain on haitannut työtä siten että merkinnät vaikka ovat tehtykin asianmukaisella merkkauspreillä tahtovat huuhtoutua pois.

Poraus aloitettiin perjantaina 6.10 talousrakennuksen osalta, porauskalusto särkyi mutta talousrakennuksen poraus saatiin päätökseen. Ohessa muutama kuva. Maastossa on jonkin verran laitteesta valunutta öljyä mutta yritin imeyttää sen turpeeseen. Jätän turvesäkin ja imeytysliinoja tontille jota tulee käyttää mikäli öljyä vielä valuu maastoon.

Talousrakennuksen pohjat räjäytetään maanantaina alkaen aamusta (laitan vielä erillisen tiedotteen Gasumille - olen ilmoittanut heille aiemmin mutta aikataulu on muuttunut). Riippuen miten nopeasti porakalusto saadaan kuntoon, jatkuu poraaminen ja louhinta päärakennuksen osalta (perustukset ja kanaali LVIS:lle). Viimeiseksi louhitaan puhdistamon paikka ja kanaalissa saunalle oleva kallionyppylä pois, mahdollisesti kivipesä purkuja varten (selviää kun Matti ottaa pintamaata pois). Sorvarin Matti on kaivurin kanssa paikalla koko viikon.

Louhintakoroista, Vartiaisen Vesa mittaili siten että pihasta ei tarvitsi louhia lainkaan vaan talousrakennuksen lattiat saadaan riittävän ylös.

Saunarakennus on päätetty rakentaa ilman louhintaa sorapedille ts. korotetaan perustuksia sen verran että saadan nostettua antura kivikon yläpuolelle riittävästi - helpottanee myös viemäröintiä.

Teen tänään 8.10 naapurin kanssa katselmoinnin heidän perustusten osalta ettei synny jälkipuheita louhinnan mahdollisesti aiheuttamista vaurioista. Dokumentoidaan digikuvin ja kirjallisesti. Yleisestiottaen maanrakentaja ja louhija pitävät riskiä minimaalisena - etäisyyttä on yli 34 metriä, louhintasyvyydet tällä kohtaa max 1.5.

Arto ja Matti sopivat keskenään tehtävästä työstä louhinta- ja maanrakennustyöstä. Välimäen Aki UV-Putkesta on luupissa LVI:n osalta.

Sovittiin Akin ja Sorvarin Matin kanssa (maarakentaja) että he keskenään hoitavat työnohjauksen ja suunnittelun minun valtuutuksella.

Muutama huomio suunnitelmista vesi-viemäröinnin osalta:

  • talousrakennukseen menee vain kylmävesi (vesipiste ulkoseinään), talousrakennuksen viemäröinti poistetaan suunnitelmista. Yksinkertaistetaan
  • talousrakennuksen lämmitys huolimatta päärakennuksen lämmitystavasta tullaan hoitamaan peltipattereilla (puolilämmintä tilaa) - vesikiertoinen lattialämmitys tulisi tolkuttoman kalliiksi jo pelkästään etäisyyksien vuoksi.
  • talous- ja päärakennuksen salaoja- ja kattovedet johdetaan alas tontin länsirajalle kivipesään, samaan johon puhdistamon vedet johdetaan.
  • kokoomakaivo em. salaoja- ja kattovesille tehdään nyt kaivetun kanaalin yläpäähän (Aki päättää)
  • saunarakennuksen salaoja- ja kattovedet johdetaan kivipesään/maastoon saunan pohjoispuolelle
  • kivipesän tarkka sijainti ja koko määrittyvät viikolla kun Matti pääsee kaivinkoneella paikalle (Aki päättää yksityiskohdista)
  • porakaivojen sijainnit katselmoidaan vasta kun rakennuspaikat on tasattu soralla (Aki, porakaivotoimija)
Tarkoitus on saada seuraan viikon-puolentoista aikana rakennettua LVIS-infrastruktuuri siten että rakennuspaikolla on tasatut sorapedit rakennuksille ja LVIS-vedot ovat paikallaan peiteltyinä ja yhteet tulpattuina.