tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Tänään tiistaina iv-konetta asennettiin tk-tilaan. Melkoinen hässäkkä putkista tulee katonrajaan kun välissä on vielä viilennyspatterikin. Onneksi tuli tehtyä 280 korkea tila.

Jatkoin sisällä MMJ:n kiinnittämistä roilojen pojiin ja proppasin rasioita kiinni pohjiin. Huomenna sama jatkuu. Viikonloppuna odottaa keittiön kipsilevykatto.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Perjantaina saatiin eteisen ja aulan katto levytettyä. Oli jonkin verran kinkkisempi kun kulmia oli pirusti ja luotettavan mittareferenssin hakeminen valoaukoille oli hankalampaa. Liitunarulla vedettiin lopuksi käytävän suuntainen linja johon valoaukot keskitettiin. Ilmanvaihtohormien eristeet kiinnitettiin vielä varmuuden vuoksi nippusiteillä ettei tarvitse pelätä saumojen aukeamista myöhemmin - selkeästi oli merkkejä siitä ettei liima pitänyt osassa putkia. Seinien ja katon väliset raot suihkutettiin uretaanivaahtoa täyteen.

Tänään sunnuntaina kävin tekemässä muutaman tunnin alakerran seinien roilojen täyttöjä laastilla. Kiinnitin MMJ:t uran pohjana reikänauhalla ja ruuveilla. Hommaa pitää vielä jatkaa myöhemmin.

torstaina, helmikuuta 21, 2008

Tänään saatiin suunnitelmien mukaisesti kodinhoitohuone ja työhuone levytettyä. Huomenna pitää vielä pikaisesti tarkistaa työhuoneen yksi levysauma kun ei istu oikein - juoksun ja levyn välissä on mahdollisesti jotain.

Levytys jatkuu perjantaina eteisen katon osalta - tavoite on saada se huomenna finaaliin. Sähkäri tulee tekemään keittiön halogeenirasioinnit ja jotain muuta mitä sieltä puuttui - huuvan ohjaus ainakin.

Tiistaina Mia oli siivonnut ulkona ja sisällä - olipa mukava tulla työmaalle sotkemaan :)

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

... eilen tiistaina kun kävin illasta raksalla tsekkaamassa miten sähkäri oli edennyt huoneiden kipsilevykattoasennusta ennakoivien halogeenivalojen rasiointi yms. töiden osalta pisti silmään että kovin vähän oli tapahtunut. Tiedustelin sähkäriltä tilannetta ja kävi ilmi että piirustusten mukaan osa alakerran (ja myös yläkerran) tiloista oli piirretty 230-voltin halogeeneille ja osa 12v-voltin järjestelmille. Missä lienee suunnittelussa on tullut virhe kun kuitenkin kaikki upotettavat valaisimet ovat alusta asti olleet 12-voltin järjestelmiä. Ei auta - tänään tehtiin nopeat muutostyöt ja levytys saatiin käyntiin pienellä viiveellä.

Sillä aikaa kun sähkärit modasivat asennuksia teimme keskuspölynimurin runkolinjan alakerran aulaan jotta saadaan huomenna/ylihuomenna katto kiinni.

Levytys aloitettiin kodinhoitohuoneesta jossa päästiin puoleen väliin - jatketaan tästä huomenna torstaina tavoitteena khh:n ja työhuoneen levykattojen valmius.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Viikonloppuna saatiin kuin saatiinkin yläkerran aulan kipilevykatto valmiiksi ja hyvältä näyttää. Samassa yhteydessä viimeisteltiin ison makuuhuoneen väliseinän takana oleva muutaman neliön katto. Nyt kaikki makkarit ovat valmiit.

Aulassa jouduttiin laskemaan kattoa ylimääräiset 22 mm jotta saatiin pikkumakkarin ilmanvaihdon suutin huoneessa mahtumaan katon ja seinä väliin ilman hormin tai suuttimen modifiointia. Aulan katossa missä putki eristeineen (19mm solukumi) kulki liian läheltä levypintaa kuorittiin putken alapinnalta 15 cm matkalta eriste pois ja korvattiin 3 mm armaflex-liimanauhalla. Ei pitäisi kondensoida kipsilevykattoon varsinkaan kun putki on 1:10 laskeva makuuhuoneeseen päin.

Keskiviikkona jatketaan alakerran kipsilevykatoilla. Huomenna tiistaina sähkäri tulee valmistetelemaan alakerran tilat siten että päästään levyttämään.

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Viimeiset pari viikonloppua ollaan tehty yläkerran makkareiden kipsilevykattoja ja aika finaalissa ollaan. Tulevana viikonloppuna homma siirtyy makkareista aulaan ja hiihtolomaviikolla alakerran huoneisiin. Varsin asialliselta näyttävät katot. Spottien vaatimien kuppien asentaminen ja neliskulmaisten reikien tekeminen kipsilevyyn menee varsin nätisti. Pikkumakkarissa iv-putki menee niin lähelle kattoa että hormi pitää vaihtaa pyöreästä litteään jotta saadaan tilaa suuttimelle.

Yläkerran vessaan leikkasin pistorasialle aukon ja vedin termareiden johdot jakotukille.

Tänään aloitin alakerrasta keskuspölynimurin vaatiman runkolinjan suunnittelun ts. miten palapelin putket, kulmat ja liitäntärasiat muodostaisivat toimivan kokonaisuuden.