perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

... viikko vierähti ilman kirjoittelua. Mennään käänteisessä järjestyksessä.

Tänään tiistaina oli toisen kerroksen ensimmäisen 7-8 varvin valu. Samalla valettiin suojat olohuoneen paikallaan valuihin. Suojabetonit valettiin partsin teräsputkien sekä sisällä deltaboxin pystypilarin ympärille. Saunalla valettiin unohtuneet anturat takalle ja kiukaalle tartunnoilla rakennuksen anturoille. Saunan perustuksissa ei ollut enää havaittavissa painumista tai pehmeyttä.

Talousrakennuksessa on kattoporukka tehnyt sutta alaslaskujen osalta - papereiden mukaan piti tulla kalteva katon mukaisesti mutta tuli tasainen. Uusiksi meni :( Tällä virolaisella kattoporukalla on kova tarve tehdä hommat useampaan kertaan. Sähkäri tekee huomenna talousrakennuksen sähkötyöt siten että sisäkatto saadaan kiinni - jää auki vain sen verran että puhallusvilla saadaan sisään. Vastaava konffasi siihen ihan hyvän rakenteen jolla tämä onnistuu.

Peltikatto talous- ja saunarakennuksen osalta toimittuu tällä viikolla ke-to akselilla ja asennus päästään aloittamaan talousrakennuksesta. Katolla näytti olevan muutamia naulankantoja pystyssä ja ne pitää lyödä alas etteivät tule pellistä läpi aikojen saatossa - peltimies lupasi tehdä. Huomattavaa oli myös 22x100 kattolautojen epätasainen laatu - hammastaa melkoisesti.

Sovittiin rakennesuunnittelijan kanssa että väliseinät kaikissa rakennuksissa tehdään VSK-100:sta kantavia rakenteita kun eivät ole. Säästetään muutama kallisarvoinen euro betonikuluissa jotka ovat paukkumassa budjetin yli - pumppukalusto on melkein puolet toimituksen arvosta ja tätä en huomioinut.

Päärakennuksen katto- ja parvekerakenteet ovat toimituksessa viikolle 25.


Huomenna pitää tilata räystäs yms. lautatavaraa kattorakenteiden viimeistelyyn, EPS-levyä alapohjiin sekä valuverkkoa. Heti kun telineet saadaan sisäpuolilta pois voidaan aloittaa täytöt - ensimmäisenä lähdetään liikkeelle talousrakennuksesta jota voisi päästä tekemään jo tällä viikolla.