keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Eilen sain päärakennuksessa suurimman osan aukkopalkeista käsiteltyä praimerilla. Pitää huomenna torstaina ja perjantaina viimeistellä. Lauantaina Auvinen tulee tekemään smyygit.

Tänään raksalla on päärakennukseen asennettu talotikkaat ja kattoturvatuotteet. Jukka kävi tekemässä saunan kivihormiin juuripellityksen. Katsotaan saadaanko viikonlopun aikana loput läpiviennit tehtyä.

Tilasin tänään DeltaLightin valot Belgiasta, toimitus on seuraavan 15-21 päivän sisällä. Martinin valoissa onkin pidempi toimitusaika ja saadaan vasta joskus uuden vuoden jälkeen.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Viikonlopun aikana virolaiset sähkärit tekivät pitkiä päiviä ja saivat paljon aikaiseksi - erittäin positiivinen kuva työmoraalista ja jälki on hyvää. Saunalla tänään valmistui kiukaan kivihormi - tulee lappeesta läpi noin 900mm minkä pitäisi riittää hyvin vedon aikaansaamiseksi.

Mia jatkoi varastossa ja saunalla jälkiputseja sekä siivosi lautakasoja ja muuta jätettä päärakennuksen ympäriltä. Itse sain ontelon alapuolen aukot paikkailtua saneerauslaastilla. Tänään tein smyygiurakkaa ennakoiden muutostyön puisiin rakennustelineisiin olohuoneessa sekä viimeistelin ikkunaeristeitä. Huomenna jatketaan tästä ja toivottavasti päästään levittämään aukkopalkkeihin primerit.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ulko-oviin tuli lukot ja painikkeet tänään - mukavaa kun saa paikat lukkoon. Saunan kivihormin muurari kävi illalla laittamassa paikat aamuksi kuntoon ja hormi näyttäisi nipin napin mahtuvat kattotuolien väliin 25mm palovillavaralla molemmin puolin.

Sähkäri aloittaa huomenna työmaalla ja on periaatteessa paikalla kunnes sähköistys on viety loppuun. Smyygit tehdään ensi viikolla samoin kuin asennetaan kauan odotetut kattoturvatuotteet.

Tällä viikolla on aika kulunut sisäputsien kanssa. Tänään aloitin ontelosaumojen täytöt saneerauslaastilla ja sekalaiset seinätäytöt jatkuvat alakerrassa. Viikonloppuna pitää valmistella smyygiurakkaa purkamalla olohuoneesta telineitä ja siistimällä uretaanipurskeet ikkuna- ja ovikarmeista.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Viime viikolla tulivat puuttuvat ulko-ovet ja ne on nyt asennettu. Harmillisesti Kaskipuun ovissa karmileveys jää vajaaksi - Fenestralla oli koko eps-eristeen levyinen karmi. Oviaukkojen madallukset on vielä vaiheessa, tänään oli 10cm harkko lisätty pää- ja terassioveen.

Sisäputsit on tehty kaikisa kolmessa rakennuksessa. Päärakennuksessa aukkojen reunat on täytetty ja sitä myöden valmista smyygiurakalle.

Olkkarin takka näytti saapuneen. Saunalla on piippu vielä muuraamatta - tällä viikolla tullee tehdyksi.