maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Viikonloppu alkoi ikävissä merkeissä. Caisla ilmeisesti teloi niskansa perjantaina kun oli tehtyt päälläseisontaa kotona. Caisla heräsi lauantaina aamuyöstä siihen että niska on ihan jumissa eikä pää käänny lainkaan - raukasta tuli sänkypotilas. Sunnuntai ja maanantai meni samoissa merkeissä. Sunnuntaina likat jonottivat terveyskeskuksessa ja Jorvissa yhteensä kymmenen tuntia. Uskomatonta!

Kaikesta huolimatta raksalla saatiin viikonloppuna rimotettua talousrakennuksen seinää joku 160jm. Sisällä saarekkeen tammipuinen pöytälevy on työstetty lieden ja pesuhallas/hanayhdistelmän asennusta varten. Viimeistelin tason tänään jyrsimellä, hioin pinnat ja vedin niihin varvin öljyä. Ensi viikonloppuna laitetaan allas paikalleen ja kiinnitetään taso kaappirunkoihin.

Ensi viikolla pitäisi olla tulossa olohuoneen puuttuvat valot joten päästään valmistelemaan olohuoneen parketointia. Myös Steinfix matskut saapuivat Ruotsista joten sekä takan betonialusta että betoninen tiskipöytä saataneen pinnoitettua.

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Tänään oli ainoa päivä viikolla kun kerkisi raksalle. Tein yläkerran aulaan 3100:lla muutamat oikaisut - huomenna hionta ja sunnuntaina parketointi jos kaikki menee putkeen. Huomenna lauantaina on tarkoitus rakentaa saarekkeen pöytätaso allas- ja liesiupotuksineen sekä asentaa käytävien Grid in 2 valaisimia.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

... mitäs viikolla. Hioin meidän kammarin lattian siihen kuosiin että viikonloppuna päästiin lauantaina laittamaan parketin päälle. Tuli hyvän näköinen. Faija maalasi ylä- ja alakerrasta valaisimien boxit, itse hioin yläkerran aulan lattian timatilla ja vedin dispersion päälle. Ulkona rimotimme autokatoksen takaseinän alun toistakymmentä neliöä kun keli oli niin hyvä. Mia kyllästi reilu 160jm rimaa josta tehdää autokatoksen loput rimotukset.

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Saatiin tänään kasaan se mitä pitikin ja pikkuisen ekstraa - faija kytki kodinhoitohuoneeseen halogeenivalot paikoilleen.

Eli olohuoneeseen asennettiin parit vaijerivalot, pestiin sisäikkuna olohuoneen puolelta, listoitettiin sisäikkunan pokat molemmilta puolilta, olohuoneen korkeiden ikkunoiden välipokiin laitettiin listat, paikkamaalattiin seinien ja hormin muutamat skraadit ja pyyhittiin hormin ulkopinta puhtaaksi. Teline palasiksi ja kello oli puoli seitsämän.

... lauantaina Puustellin myyjä kävi vielä mittaamassa kodinhoitohuoneen ja laittaa huomenna meille kalustetilauksen sisään. Toimitus pitäisi osua lokakuun alkupuoliskolle.

lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Kohtuulisesti meni koko päivä telineillä. Asensimme takan ylimmän hormijakson, säädimme homin pystysuoruuden, kiinnitimme hormin kannatinkehikkoon, katolla lisättiin hormiin lyhyt 20 sentin jakso, muotoiltiin lapekartion yläosa paremmin hormin ympärille sopivaksi, sadekaulukseen kunnon silikoonit ja kiinni. Joskus viiden aikaan iltapäivällä kokeiltiin miten takka vetää ja vetäähän se.

Laitoimme olohuoneen korkean tilan kattolamppujen vaijerikiinnitykset huomista asennusta varten. Huomenna siis se, makkarin sisäikunan listoitus, muutama paikka maalipintaan olohuoneessa ja telineiden purku.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Kävin illalla hiomassa meidän makuuhuoneen lattian loppuun ja vedin päälle disperssion. Huomenna teen vielä muutaman pienen täytön oviaukoissa joissa näytti olevan notkoa. Viikonloppuna laitetaan parketti pintaan.

sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Tänään piti saada olohuoneen korkeassa tilassa tehtyä hommat: asentaa takan hormi, pari kattovaloa ja listottaa sisäikkuna. Toisin kävi, en yltänyt lainatelineellä kuten olin ajatellut. Saatiin vain kolme hormijaksoa paikalleen muttei muuta. Viikonlopuksi pitää ottaa ulottuvammat ja tukevammat telineet vuokralle.

Yläkerrassa asennettiin kaikkiin makuuhuoneisiin kattovalaisimet ja piikkasin yläkerran käytävänseinään aukon keskuspölynimurin imurasialle.

Viikolla pitää valmistella tulevaa maalaamalla käytävissä ja keittiössä Grid in 2 valaisimien boxit ja tilata imurirunkoon lisää kulmaosia.

Mia kyllästi eilen ja tänään 45x28 rimaa josta tehdään autokatoksen rimotus - joku 200 metriä on kyllästetty kertaallee. Joku 150 metriä on vielä kyllästämättä. Saadaan rimat valmiiksi odottamaan sopiaa hetkeä jolloin tekee mieli tehdä mukavia ulkotöitä :)

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Tänään oli pakko palata epämiellyttävään hommaan ja käydä hiomaan meidän makuuhuoneen lattiaa parkettiasennusta varten - hommaa riitti vielä huomiseksikin. Faija maalaili porraskäytävän ja alakerran vessan seinät.

Aamupäivällä asennettiin faijan kanssa olohuoneen takka alustalleen kutakuinkin lopulliselle sijalleen. Huomenna on tarkoitus kasata hormi päälle - samalla kertaa kun meillä on teline olkkarissa niin ripustetaan olohuoneen vaijerivalaisimet ja listoitettaan makuuhuoneen sisäikkuna.

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Tänään sain keskuspölynimurin poistoputken ja läpiviennin tehtyä ulkoseinässä. Harkon sisimmäisen betonikuoren piikkaaminen oli aika hankalaa kapean työtilan vuoksi - edessä on ilmanvaihtokoneen äänenvaimentimet. Nyt putki kuintekin on paikallaan ja liitetty koneeseen. Putki on reiässä kiinni uretaanilla mutta läpivienti pitää vielä jossain vaiheessa siistiä sisäpuolelta laastilla ja maalata päälle.

Huomenna on tarkoitus jatkaa imurin rungon parissa yläkerrassa ja tarkoitus on saada se vedettyä tuleville rasiapaikoille vessassa ja pesuhuoneen sisäänkäynnissä. Keittiön rikkarasialle vievälle putkelle pitää puhkaista teknisen tilan seinään reikä keittiökalusteiden alle. Katsotaan koska ehdin tehdä tämän.

Viikonloppuna on tarkoitus tasoittaa meidän makuuhuoneen lattia parketointia varten ja toivottavasti päästään laittamaan parketti päälle. Faija aloittaa halogeenien asennuksen.

tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Kävin illalla työstämässä olohuoneen takan adapterin. Hitto kun pitää tehdä mitoituksista turhan nafteja - voisi ihan hyvin jättää kartioiden väliin vaikka pari milliä. Nyt joutui hiomaan kartioita että sai ne sisäkkäin. Jotta savupeltimoduli laskeutuu hormiadapterin kanssa mukavasti takan päälle piti sekä adapterista että hormin sisäputkesta ottaa pätkät pois. No hyvä tuli kuitenkin.

Jouduin tilaamaan ruotsista Steinfix nimistä ainetta betonitasojen ja olohuoneen takan alustan viimeistelyyn. Toinen aineista täyttää pinnan huokoisuuden ja toinen on tarkoitettu varsinaisesti pinnan viimesitelyyn. Jos aineet tulevat postissa ennen viikonloppua niin sitten viritetään olohuoneen takka käyttöön.

Saunalle tuli adapteri samassa kuormassa ja näyttää ainakin ensi kokeilulla istuvan takan sisään hyvin - siellä joutuu käyttämään tulimassaa. Saunan takan asennuksen aika on myöhemmin.