sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Tänään sunnuntaina päärakennus nousi vihdoin ontelokorkeuteen 2800. Sähkäri valmisteli valua viimeisten putkitusten, rasiointien ja putkitusten jatkojen osalta. Kaikki ontelokaton ja korkean tilan putkitukset johdetaan yläpohjan (alaslaskussa) ja tiloissa joissa on laskettu huonekorkeus putket vedettiin sisään huoneisiin. Ovikello oli unohtunut kuvista joten sille varaukset tehtiin lennossa.

Kaksi putkea olohuoneen seinällä jouduttiin sulkemaan - toinen oli katkennut valun yhteydessä ja nyt kun seinää avattiin putken jatkoa varten homma meni lopullisesti käteen. Molemmat putket leikkautuivat poikki laikatessa ja putkeen päätyi jotain kiviroskaa koska menivät tukkoon. Se siitä sitten. Päätin ettei aleta piikkaamaan auki kun voidaan käyttää varaputkea joka onnekkaasti oli asennettu kolmen rasian sarjaan. Putket tukkoon ja seinä kiinni.

Eilen talousrakennuksessa oli vielä vääränkokoiset oviaukot, vain 2000 kun piti olla 2200 - korjasivat samoin tein.

Tiistaina valetaan seinät päärakennuksessa ja talousrakennuksessa. Tällöin pitäisi tontilla olla myös teräspilari ja -putket onteloa ja parveketta varten.