lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Kaunis keväinen päivä - raksalla oli +7 ulkona ja valoa pilvettömältä taivaalta. Kuvaavaa ettei työmaalla tarvinnut olohuoneessa työvaloa ilta seiskaan mennessä.

Tänään lauantaina betonimies oli oikaisemassa olohuoneen kulman ja näytti tulevan ihan hyvä - ylhäältä ikkunan päältä pitää vielä täyttää. Tilasin hänet tekemään ensi viikonloppuna puuttuvat yläkerran smyygit kun ei itse ehdi - smyygilaudat pitää yrittää saada laitettua huomenna.

Faijan kanssa saatiin alakerran vessan sisäkatto kuntoon, runko ja levytys. Jonkun verran oli säätämistä tk-tilan väliseinän läpivientien kanssa - puristin täyteen tulenkestävää spu-vaahtoa. Laastia sinne ei pääse laittamaan ahtauden vuoksi.

Tuli korjattua keittiön alaslaskussa ollut pullistuma jota en aikaisemmin ollut huomannut - joko on alunperin tehty huolimattomasti tai sitten juoksu on kuivuessaan vääntynyt. Nyt on kunnossa.

Huomenna sunnuntaina tehdään yläkerran vessa kuntoon.