torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Tänään tehtiin aamulla päätös että toinen lähtee valmistelemaan olohuoneen avotilan seiniä maalausta varten jotta saadaan olohuoneesta korkea teline pian ulos - pian ulos voi myös tarkoittaa sitä että lainateline palautuu omistajalleen hetkenä minä hyvänsä. Toinen etenee laatoituksen kanssa eteisessä. Eteiseen piti jättää huomiselle keittiökalustetoimitukselle kulkureitti joten päätimme laatoittaa vessan ja kodinhoitohuoneen puoleisen reunan jotta saamme laattalähdöt kyseisiin huoneisiin.

Faija eteni laatoituksen kanssa ja itse kävin avotilan korkeiden ikkunoiden smyygien kimppuun - samalla spaklasin avotilan seinät. Smyygejä pitää huomenna vielä spaklata, välihioa, vetää akryylikitti kulmiin ja jos aikaa jää niin vielä maalata.

Keittiökalusteet tulevat aamusta kahdeksan ja yhdeksän välillä.
Keskiviikkona tuli laattakuljetus joskus puolen päivän pintaan. Aloitettiin ladonta ja käytiin lounaalla jonka jälkeen kahden aikoihin otettiin saneerauslaasti mukaan. Yhdeksän m2 keittiön lattia tuli saumoja vaille valmiiksi illalla puoli yhdeksän aikoihin.

Tänään jatketaan eteisestä.