maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Tänään paneloin löylyhuoneen katon reilu puoliväliin ennen kuin aine loppui - huomenna haetaa lisää tervaleppäpaneelia ja laitetaan katto kiinni.

Alakerrassa aloitin lattiavalojen kaivojen työstön. Lattiavalu on niiden ympäriltä eritoten ulkonurkassa kohollaan varmasti sentin joten timanttikupille on hommaa. Sinänsä ei mitään ihmeellistä ja ottanee vielä kaksi/kolme tuntia ennen kuin lattiapinta on alueella tasainen. Lattiavalojen mukana tulee betonivalua varten boxit jotka tulee asettaa oikeaan korkoon siten että lamppu tulee just valmiin lattiapinnan tasolle. Tarkoittaa että kun ympärille tulee parkettia niin lattiavalon huullos tulee parketin päälle. Boxit pitää valaa kiinni oikeaan korkoonsa ennen parketointia. Tässä yhteydessä boxeihin vedetään sähköt kurkkuputkilla. Joudun modaamaan toista boxia siten että saan pienen 75W muuntajan upotettua boxin ulkopuolelle betonivaluun kuitenkin siten että sen voi tarvittaessa vaihtaa. Valo kun ohjeen mukaan käy sen verran kuumana ettei boxissa voi muuntajaa säilyttää.