tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Eilen maanantaina oli selkeästi välipäivä työmaalla - mitään näkyvää muutosta ei sitten sunnuntain tapahtunut.

Tänään maanantaina päärakennuksen toista kerrosta oli ladottu kolme varvia ja kuulemma huomenna nostetaan kiveä lisää yläkertaan. Valu ei kaiketi enää ehdi tälle viikolle mutta ensi viikon alkuun.

Talousrakennuksessa oli kattorakenteiden osalta edistytty siten että yläpohjan tuulensuojalevyt ja aluskatteet olivat paikallaan. Peltisepän kanssa pitää sopia tonttikäynti peltimittauksen osalta.

Saunassa kattorakenteet hahmottuvat hyvää vauhtia ja väittämä on että ensi viikon loppuun mennessä katto on pellitys kunnossa mikäli ei mitään ihmeellistä tapahdu.

Ikkunatoimitus lukittiin suunniteltuun heinakuun toiseen viikkoon- Osmo oli vakuuttunut että tällöin työmaalla on valmius.