tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Aamulla tontilla -16 astetta kun kaivoporarit asettavat kalustoa käyttökuntoon. Tänään ja huomenna syntyvät porakaivo juomavedelle sekä lämpökaivolle. Iltapäivällä oli juomavesikaivo porattu johonkin alle 70 metriin ja vettä tuli 2 litraa minuutissa.

Lämpökaivoa oli porattu iltapäivällä neljän aikaan noin 150 metriä - vettä tuli vasta 85 metrissä. Väittämä on että kun on porattu reiluun 170 metriin niin vesipatsaan korkeudeksi pitäisi tulla tarvittavat 150 metriä - kvv on vakuuttunut että onnistuu.

Tänään tuli istuttua Kvikin keittiösuunnittelijan kanssa alas - ei tullut vielä valmista. Keittiön ikkunakulma vaatii vielä miettimistä.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Pakkanen on rakentajan paras apuri - maaurakoitsija pääsee tekemään tällä/ensi viikolla saunan pohjat kun kantavuus paranee alatontilla niin että sorat saadaan perille.

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Tänään finalisoitiin sähkösuunnitelmat - nopea ja täsmällinen suoritus sähkösuunnittelijalta. Valisimien osalta on pyydetty tarjoukset Halogengalleriasta sekä muutamalta ulkomaiselta toimijalta - varaudutaan etsimään edullisemmat valaisimet Massiven tarjonnasta.

Ensi viikolla pitää saada LVI-suunnitelmat kunnolla alkuun muuten tulee kiire.

Eilen lauantaina kävimme runkourakoitsijan kanssa sopimuksen yksityiskohdat ja avoimet asiat läpi. Ensi viikolla molemmilla on nimet sopimuksessa ja iso osa hanketta lukittuu kustannusten ja aikataulujen osalta.

Mittauskeskuksen virittäminen tontille siirtyi eteenpäin - piti käydä veneellä hoitamassa muutama asia pakkasten alta pois.

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Tänään on toimitettu sähköpiirustukset pääsuunnittelijalle - jotain pieniä muutoksia suunnitelmiin varmasti vielä tulee mutta näyttivät siltä mitä speksattiin. Samalla tarjouspyyntö toimitettu paikalliseen Ecu-sähköön kokonaistoimituksesta - sähkärin metsästys käynnissä.

Raksystems käy tahollaan läpi rakennesuunitelmia suhteessa arkkitehtikuviin löytyneen huonekorkeus ongelman osalta.

Huonesuunnitelmat ovat tällä hetkellä työstettävinä pintamateriaalien osalta

Fenestralta pitää ottaa näkemystä koskien:
- leveiden makuuhuone/työhuone ikkunoiden avaamista pesua varten
- olohuoneen ikkunoiden lämpötaloudesta ts. miten paljon kesällä tulee säteilyä läpi.

Viikonloppuna odotettavissa tontilla:
- putkitetaan tonttikaapeli (Fortumin kytkentä tullee tammikuun aikana)
- putkivaraus Elisan talokaapelille (liittymä tulee maaliskuun alkuun)
- mittauskeskuksen asennus työmaan aikaselle pukille
- maalämpö- ja vesikaivon paikkojen tarkistaminen

Kunhan vesi on kaivossa ja sähköt tontilla pitää tehdä vielä päärakennuksen ja talousrakennuksen pohjien tiivistys loppuun - paljon vettä päälle ja 450-kilon täryttimellä päältä.

Viikonloppuna allekirjoitetaan runkourakkasopimus joten iso osa projektin aikataulusta saadaan raameihin.

Harmittaa kun kelit ovat niin lämpöisiä ettemme pääse tekemään saunan pohjia - kantavuus ei riitä. Tulee keväällä tämän kanssa kiire jos ei saada tehtyä aiemmin. Toivottavasti ei tule kriittiselle polulle runkourakan osalta.

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Ensimmäiset vedokset sähkösuunnitelmista tulivat tänään sunnuntaina - nopeaa toimintaa.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Tänään tuli dokumentoitua tontilla 2006 syksyn aikana tehty LVI-infra suhteessa alkuperäiseen suunnitelmaan - LVI-suunnittelija pääseen päivittämään asemapiirroksen tältä osin. Tilakohtaiset LVI-suunnitelmat kirjoitettiin ja ne pitäisi katselmoida.

Tontilla oleva sähkötolppa on luonnossa eri kohdassa kuin asemapiirroksessa - saadaan asemapiirros tämänkin osalta kohdalleen.

... sitten tuli lisättyä googlen adsense mainokset sivuille - mielenkiintoista seurata miten sivuja tämän osalta käytetään.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

GREAT - tänään kävi ilmi että yläkerran makuuhuoneessa ikkunaseinällä (kalteva yläpohja) on vain karvan yli kaksi metriä korkeutta - itse olen tasan kaksi metriä. Nyt ahdistaa! Yläpohja oli rakennesuunnittelijan kuvissa 850, arkkitehdillä aika paljon vähemmän - aika heikosti synkronoituvat piirustukset.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Tänään tilattu sähköliittymä, Elisan talokaapeli, mittauskeskus paikallisesta. Perjantaina Raksystemsin kanssa katselmointi, toivottavasti viimeinen - lauantaina käydään läpi sähkösuunnitelmat. Toivottavasti saamme tällä viikolla viimeisteltyä urakoitsijan kanssa runkourakkasoparin.