keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

Tasoiteurakka käynnistyi tänään keskiviikkona. Iltapäivällä oli kaikki kerran seivän vedetty kertaalleen ja alakerrasta puolet. Pirun hyvältä näyttää kun harkko katoaa näkyvistä - ei tule ikävä. Tulee pirun tyylikäs ratkaisu.

Huomenna ja perjantaina urakka jatkuu ja viikonloppu menee kuivatteluun.

Eilen meni valmisteluiden ja siivuousten kanssa aamu kahteen mutta hommat tuli saatettua siihen malliin että päästiin aloittamaan tasoiteurakka mallikkaasti.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Tänään varmistui että tasoiteurakka käynnistyy keskiviikkona - siis Vappu aattona! Urakka jatkuu torstaina ja perjantaina - viikonloppuna kuivatellaan pintoja. Alustavan aikataulun mukaan urakka olisi valmis ensi viikon loppuna. Seiniin tulee neljä varvia tasoitetta ja kattoihin 2 pohjatasoitetta ja yksi pintatasoite.

Edellinen tarkoittaa sitä että kaikki aika pitää käyttää pohjien viimeistelyyn - käytännössä joka ilta kymppiin saakka ja huomenna tiistaina todennäköisesti aamuun.

Timeboxing on hieno juttu - tasoiteurakka alkaa vääjäämättä keskiviikkona ja silloin minun työsuoritus tältä osin myös vääjäämättä päättyy. Pitää kaivaa keltaetikettinen porejuoma esiin.

Tulevana viikonloppuna, olettaen että tasoiteurakka ei ole poikinut mitään extraa, on tarkoitus levyttää varaston ja askarteluhuoneen katot.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Viikko on mennyt mukasvasti yläkerran tiloja saattaessa pinnoitus kuntoon - kolmisen tuntia joka ilta. On niin monotoninen juttu ettei maksa vaivaa kirjoittaa muuta kuin että timantilla hiotaan ja laastilla täytetään.

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Eilen maanantaina meni ilta pitkälti smirklatessa deltapalkin pää porraskuilussa valun kanssa tasaan - yllättävän työläs homma. Vedin porrasvalon johdon seinän sisään ja ulos keittiön alaslaskun kyljestä siten että saadaan johto portaiden U-palkkiin piiloon. Urtsutin tk-tilan seinän ja katon sauman täyteen tiistaista täyttöä varten.

Tänään tiistaina hioin porraskuilun päädyn lattialaatan: seinä, laatta ja alaslasku ovat nyt samassa pystylinjassa. Isompi homma oli tehdä kerrosten saumaan oikaisu koko porraskuilun matkalta 80cm korkeudelle välipohjan alareunasta. Tuli aika hyvä kun jaksoi hiertää uretaanilastalla sileäksi - tuli ehkä vähän turhankin hyvä ollen vain pohjustus tasoiteurakkaa varten. Huomenna pitää antaa laastin kuivaa.

Huomenna puran makuuhuoneesta muotit pois ja viimeistelen paikat näiltä osin - hion yläkerran vessan jos aikaa jää.

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

... viikolla ei sitten minun toimesta muuta tapahtunutkaan. Hätäpoistumistiet oli asennettu viikolla - sopimuksen mukaan piti tulla jo 2007 syyskuussa! Samalla oli saunalla korjattu kattoturvatuotteiden asennuksia paremmin sopimaan takkahuoneen hormin läpiviennin kanssa.

Lauantaina tuli tehtyä pitkä päivä. Ison makkarin seinät ja smyygit tuli läpikäytyä timantilla. Kaikissa kolmessa makkarissa tasoitin kipsillä smyygien ympäristöt tasoitemiesten speksien mukaan sekä vedin muutaman isomman harkkosauman kipsillä tukkoon. Alakerrassa tein saman olohuoneessa parin ikkunan ja oven kanssa. Madalsin makuuhuoneen sisäikkunan aukon viidellä sentillä yläreunastaan. Tein L-mallisen muotin laudoista ja työsin välin laastia täyteen. Poistan muotin vasta viikolla - laasti oli vielä sitoutumassa. Samalla oikaisin parit ovenkarmit makuuhuoneissa.

Tänään oikaisin meidän makuuhuoneen väliseinän päädyt laastilla ja sammalla kävi ilmeiseksi että vaatehuoneen sisäkulma on pirun vino. Oli pakko oikaista kulma ja seinä 60cm syvyydeltä. Yläosastaan sinne meni täyttöjä reilun parin sentin paksuudelta. Täytin puhtaasti laastilla - kipsiä en käyttänyt. Timpurihommia oli sen verran että piti rakentaa tasoitemiehiä varten porraskuiluun kaksi siirrettävää työtasoa jotka tueataan aukon reunoihin.

Huomenna on tarkoitus hioa porraskuilun seinät, piikata porrasvalojen sähköjohdolle ura kantavan väliseinän päähän, täyttää tk-tilan seinän ja katon väli ja katsoa ehtiikö oikaista porraskuilussa kerrosten välissä oleva hammastus tasoiteurakkaa varten. Ainakin yksi ulkokulma yläkerrassa on vielä oikaisematta ja vessan seinät hiomatta.

Viikolla pitäisi saada yläkerta urakan kannalta kokonaan valmiiksi ja viikonloppuna siirtyä avotilan yläosiin, olohuoneikkunoiden smyygeihin sekä oikaista olohuoneen korkea seinä.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Naaapuritontilla tapahtuu - kraana aloitti nostella talon palasia paikoilleen siten että tänään illalla toisen kerroksen ulkoseinät olivat jo kasassa. Nopsaa.

Eilen ja tänään kävin kuppilaikalla yläkerran seiniä: kaksi makkaria ja käytävä. Smyygien osalta sain toisen makuuhuoneen valmiiksi mutta toisessa pitää vielä sisäpinnat hioa ja teroittaa smyygien sisäkulmat - onnistuu muuten hyvin laattaraspilla.

Huomenna en pääse raksalle joten pitää jatkaa torstaina. Tällöin hion käytävän kulmat, vessan seinät. Perjantaille ja viikonlopulle jää yhden makkarin ja pesuhuoneen seinien hionnat.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Sisätasoiteurakka alkoi lauantai aamuna seiskan aikoihin kattojen nauhoituksella. Itse pääsin paikalle joskun kahdeksan jälkeen ja työ oli täydessä käynnissä. Käytännössä saivat lauantaina nauhoituksen tehtyä poislukien avotilan katon jonka tekivät tänään sunnuntaina omilla telineillään. Tänään olivat vetäneet myös tasoitteen nauhoitusten päälle.

Faijan kanssa kiinnitettiin loput sähkörasiat, lyhennettiin ylipitkät sähköjohdot sekä täytetiin rasioiden ympäristöt laastilla. Vedettiin yläkerran aulan katon ja seinän sisään uusi MMJ poikki menneen tilalle -

Kaikki isoimmat paikkaukset sisäseinissä on nyt tehty - loput harkkojen saumat täytetään kipsillä helposti. Smyygit pitää tasoittaa ja suorakulmaistaa sisäkulmat. Seinät aukkojen ympäriltä pitää nostaa kipsillä smyygien kanssa samaan tasoon jotta yli liippaaminen onnistuu. Aloitin yläkerran makuuhuoneiden seinien silittämisen timantilla - aika pölyistä vaikka onkin hyvä pölynkerääjä.

Ensi viikolla pitää illat käyttää seinien tasoittamiseen, viikonloppuna smyygit.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Tänään varmistui että sisätasoiteurakka pääsee käyntiin tulevana lauantaina klo 07.00. Tällöin aloitetaan kattojen nauhoituksella. Tätä valmistellen sain tänään kuulla että kipsilevykattojen ja seinien välien raot jotka ovat suurempia kuin 5 mm tulee kipsata kiinni - sama koskee rikkinäisiä levykulmia yms. Aloitin urakan alakerrasta ja sain kolmessa tunnissa käytyä lähes kaikki alakerran katot läpi. Grid in 2 valaisinboxien reunat pitää vielä tehdä - yritin mutta ilmeisesti kipsi oli liian jäykkää kun työstettävyys oli hankalaa. Jätän boxit viimeiseksi. Viikonloppuna käydään tasoitesuunnitelmat läpi myös seinien osalta joissa varmasti tulee vielä minulle pohjustettavaa. Ei se mitään - tehdään kaikki mitä hyvän lopputuloksen saaminen vaatii.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Maanantai ja tiistai illat menivät avotilan seinien täyttöjen kanssa - purin ikkunoista smyygilaudat, maalarinteipit pitää poistaa viimeistään viikonloppuna. Huomenna pitää jatkaa siten että saadaan avotilassa käytyä seinät 3,5 metristä ylöspäin. Samalla tulee suojata savuhormi tasoiteurakkaa varten ja muotittaa makuuhuoneen sisäikkuna aukon madallusta varten.

Valokuvia en ole ottanut kun työvaihe on niin monotoninen - ulkopuolinen ei huomaisi kuvissa mitään eroa, jos minäkään.

Tänään kävi porrasvendori mittailemassa ja suunnittelemassa rakennetta - hyödyllinen palaveri. Tarjous pitäisi saada perjantaina.

Huomenna odotellaan tasoiteurakoitsijoiden aikataulun vahvistumista. Tulevana viikonloppuna on tarkoitus levyttää talousrakennuksen sisäkatot.

sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008

Perjantai ilta oli tosi tuskainen kun piti smyygilaudoittaa lauantai aamuksi betonimiehelle tehtävää - hitto lautojen laittaminen yksin on hidasta kun pitää yrittää kannatella lauta mittamerkissä ja porata samalla. Neljä tuntia ja vain kaksi ikkunaa.

Eilen lauantaina saatiin kaikki smyygit valmiiksi - betonimies oli aloittanut hommat jo kasilta ja kun tultiin faijan kanssa paikalle niin tuli tosi kiire laudoittaa loput ikkunat yläkerrassa. Viikonlopun saldo smyygien osalta oli yläkerran viisi ikkunaa, olohuoneen kolmen ison ikkunan yläosat ja yksi oven yläkarmi. Erittäin hyvä urakka launantaille.

Tänään sunnuntaina kävin kaikki alakerran seinät läpi timantilla poislukien kodinhoitohuone - seinistä hiottiin kaikki yli kolmen millin kynnet ja purseet pois. Faija kävi kipsilevykatot läpi ja varmisti ettei pinnassa ole ruuveja tasoitusta haittaamassa.

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

... sama show jatkui keskiviikkona. Alakerta täyttöjen osalta näyttää kohtuu hyvältä - seinissä avotilassa on vielä paikkailtavaa ja sitä varten huomenna saadaan metallitelineet.

Viikonloppuna tehdään smyygit loppuun, käydään kipsilevykatot silmämääräisesti läpi, vedetään keskuspölkkärin linja kakkoskerrokseen, kiinnitettään muutama pistorasia ja jos keretään niin aloitetaan täytöt yläkerrassa.

Tasoiteurakka aloitetaan ensi viikon lopulla. Porrasvendori tulee käymään raksalla tiistaina jolloin päästään mittailemaan ja sketsaamaan.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Eilen ja tänään on täytetty olohuoneen ja ruokailutilan roilotuksia ja rasioiden ympäristöjä. Huomenna pitää jatkaa samaa hommaa ja toivottavasti tältä osin saisin alakerran valmiiksi.